Saija Sitolahti luottaa intuitioon


Episode Artwork
1.0x
0% played 00:00 00:00
Jan 08 2024 16 mins  

Maailman 11. paras kukkasitoja, floristimestari, kukkakauppias, yrittäjä ja ehtymätön luovuuden lähde Saija Sitolahti Yrittäjän mielenmatka podcastin vieraana.

Saija pyörittää Järvenpäässä perheyritystä Järvenpään Kukkatalo. Hän hyppäsi yrittäjäksi jo 19-vuotiaana vanhempien jalanjäljissä. Kukkatalo on tasaisen ja hitaan kasvun yritys, vuosi vuodelta liikevaihto on aina vähän edellistä isompi. Yritys työllistää yli 10 ammattilaista.

Saijan yrittämisen tiukat ja vaikeat tilanteet liittyvät henkilöstöön ja ihmisiin. Kun ihmisten kanssa tehdään, siihen liittyy tunteita. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin sanoo, että työyhteisö on voimavara, vankkaa yhdessä tekemisen meininki vie eteenpäin. Hän kehuu väkeään ilmiömäisen ihanaksi ja osallistuvaksi.

Saija vinkkaa kuuntelemaan omaa intuitiota ja pysymään viisaana, sillä neuvoja tulee, mutta niiden ei kannata antaa liikaa vaikuttaa omaan tekemiseen.