Mistä innovaatiot syntyvät?


Episode Artwork
1.0x
0% played 00:00 00:00
Sep 10 2024 55 mins  

Innovaatiot ja tuote- tai palvelukehitys ovat yritysten kasvun ytimessä. Yrityksen henkilöstön kykyyn innovoida ja kehittää uusia tuote- ja palvelukokonaisuuksia vaikuttavat paitsi yksilön ominaisuudet ja osaaminen, myös esimerkiksi rahoitukseen ja toimintaympäristöön liittyvät kysymykset. KASVA - Kestävää kasvua mikro- ja pienyrityksiin TKI- toimijoiden ja yrityspalveluiden maakunnallisella yhteistyöllä - hankkeen projektipäällikkö Henna Väätäinen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista jututtaa yrittäjä ja toimitusjohtaja Matti Tikanmäkeä Probot Oy:sta sekä TKI-asiantuntija Sami Sarlinia Centria-Ammattikorkeakoulun TKI-yksiköstä.

KASVA-hanke on Pohjois-Pohjanmaan eri puolilla toimivien matalan kynnyksen yrityspalvelutoimijoiden, yrittäjien, tutkijoiden ja innovaatiotoimijoiden ryhmähanke, jonka päätavoitteena on edistää alueen yritysten kestävää kasvua, uudistumista ja kehittymistä, muutoskyvykkyyttä sekä alueiden elin- ja pitovoimaa. Hanke on EU:n osarahoittama, ja sen päätoteuttaja on Oulun yliopisto. Muita toteuttajia ovat Centria-ammattikorkeakoulu Oy, Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä, Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Limingan kunta, Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry ja Utajärven Yrityspuisto Oy.